Älykaupungit eivät tarvitse taas yhtä uutta alustahanketta – ne tarvitsevat tuloksia.

Haasteena on, että monet digitaaliset ohjelmat alkavat yhä samasta lähtökohdasta – teknisten perustusten rakentamisesta alusta asti uudelleen. Usein tämä tapahtuu yhdistämällä avoimen lähdekoodin ja pilvi-infrastruktuurin komponentteja piloteiksi, jotka eivät skaalaudu. Datan ingestointi, integraatiot, dashboardit, käyttöoikeudet, ylläpito… työ on toki tarpeellista, mutta harvoin se on sitä, mikä näkyy asukkaille parempina palveluina. Näiden julkisesti rahoitettujen hankkeiden jälkeen moni piloteista ei koskaan siirry kestävään operatiiviseen käyttöön, jolloin kaupungeille ei synny pitkäaikaista arvoa. Pahimmillaan puutteellisesti ylläpidetyt järjestelmät voivat lisätä kyberturvallisuusriskiä.

Jos kaupungit rahoittavat toistuvasti samaa digitaalisen perustan rakentamista sen sijaan, että skaalaisivat jo toimiviksi todettuja kyvykkyyksiä ja investoisivat asukkaille näkyviin lopputuloksiin, tätä kysymystä pitäisi uskaltaa tarkastella avoimesti. Julkisen rahoituksen tulisi maksimoida pitkän aikavälin vaikuttavuus, ei rahoittaa toistuvaa uudelleenkeksimistä, joka ei tuo lisäarvoa.

Tehokkaampi lähestymistapa on nähdä perusta jaettuna infrastruktuurina ja kohdistaa kaupunkien rahat siihen, mikä synnyttää näkyvää vaikutusta. OECD:n työ älykaupunkien datan hallinnasta ja datavetoisesta julkisen sektorin kehittämisestä osoittaa samaan suuntaan: arvo syntyy siitä, miten data parantaa päätöksentekoa ja palveluita, ei siitä, että sama peruskerros rakennetaan yhä uudelleen kaupungista toiseen.

Kaikki räätälöidään alusta asti -mallia on syytä tarkastella kriittisesti. Esimerkiksi eräässä tuoreessa eurooppalaisessa hankintatapauksessa budjettitaso oli noin 2 miljoonaa euroa kolmen vuoden puitejärjestelylle. Tällaisessa mittaluokassa kaupunkijohdon pitäisi kysyä, kuinka suuri osa rahoituksesta kuluu yleishyödylliseen alustatyöhön ja kuinka suuri osa palveluihin, jotka tuottavat asukkaille näkyvää arvoa. Vastaaviin pitkän aikavälin palvelumalleihin perustuen sama budjettitaso voi tarkoittaa yli 20 vuoden pääsyä kaupallisesti ylläpidettyyn alustaan, samalla kun rahaa jää paikallisiin integraatioihin ja uusiin käyttötapauksiin.

Hyvä uutinen on, että kaupungit eivät tarvitse tyhjältä pöydältä alkavaa digitaalista ohjelmaa — niillä on jo arvokasta infrastruktuuria käytössä: kameroita, sensoreita, rakennusjärjestelmiä ja useita datalähteitä. Todellinen kysymys on, miten näitä resursseja käytetään aiempaa älykkäämmin ja miten ne muunnetaan paremmiksi päivittäisiksi päätöksiksi: mitä tapahtuu juuri nyt, mitä todennäköisesti tapahtuu seuraavaksi ja mihin tiimien pitäisi tarttua ensin.

Käytännöllinen tapa edetä on aloittaa pienellä määrällä korkean prioriteetin käyttötapauksia, hyödyntää konfiguroitavia ratkaisuja jäykkien kertarakennelmien sijaan ja edetä lyhyissä sykleissä, joilla on selkeä omistajuus ja mitattavat tulokset. Monet kaupungit ovat kokeneet tämän mallin kestävämmäksi kuin uuden suuren alustalähtöisen ohjelman käynnistäminen.

Yleinen kysymys on, ovatko esimerkiksi liikkumisen, turvallisuuden, ympäristön tai operatiivisen toiminnan erillisratkaisut aina parempia kuin yhteinen kaupunkialusta. Joissakin yksittäisiin tarpeisiin rajatuissa tilanteissa erillisratkaisut voivat tarjota hyvin syvällisiä ominaisuuksia. Todellisessa kaupunkitoiminnassa ne ovat kuitenkin usein jäykkiä mukauttaa, kalliita integroida toimialojen yli ja kalliita ylläpitää pirstaleisena kokonaisuutena.

Yhteisen kaupunkialustan avulla kaupungin tiimit voivat muokata näkymiä, raportointia ja työnkulkuja nopeasti — usein minuuteissa pitkien räätälöityjen kehityssyklien sijaan — low-code/no-code-työkaluilla. Tämä on tärkeää silloin, kun palvelutarpeet muuttuvat, poliittiset painopisteet vaihtuvat tai uutta sääntelyä tulee voimaan. Käytännössä alusta tarjoaa yhden yhteisen perustan kaupungin datalle, laitteille, työnkuluille ja sovelluksille sen sijaan, että jokaiselle palvelualueelle rakennettaisiin ja ylläpidettäisiin oma erillinen perusta.

Alustasta tekee erityisen vahvan se, että kehityksen ei tarvitse pysähtyä yhteen kaupunkiin. Jos yksi kaupunki parantaa jotakin ominaisuutta, mallipohjaa tai työnkulkua, muut voivat hyödyntää ja mukauttaa sitä sen sijaan, että maksaisivat saman asian uudelleenkeksimisestä. Tämä on hyvin linjassa laajemman Euroopan yhteentoimivuuskehityksen, uudelleenkäytettävien digitaalisten rakennuspalikoiden ja yhteistyön kautta skaalautuvien paikallisten digitaalisten kaksosekosysteemien kanssa sen sijaan, että edettäisiin irrallisilla kertaluonteisilla hankkeilla. Living-in.EU korostaa, että riittämätön yhteentoimivuus hidastaa yhä kaupunkien digitaalista ja kestävää muutosta, ja nostaa esiin yhteisiä viitekehyksiä ja suosituksia, jotka auttavat kaupunkeja toimimaan yli toimialojen, organisaatioiden ja rajojen.

Sama periaate pätee budjettitehokkuuteen. Monet kaupungit pelkäävät, että alustan käyttöönotto lisää “yhden uuden kustannuskerroksen”. Käytännössä asia on usein päinvastoin: yhteinen alusta auttaa poistamaan päällekkäisiä kustannuksia, joita syntyy useista siiloutuneista järjestelmistä, päällekkäisistä integraatioista ja rinnakkaisesta ylläpidosta. Esimerkiksi jos kaupunki hankkii erilliset järjestelmät liikkumiseen, turvallisuuteen, ympäristöön ja operatiiviseen toimintaan, kokonaiselinkaarikustannus voi olla merkittävästi korkeampi kuin yhden yhteisen kaupunkialustan laajentaminen tarvittavilla käyttötapausmoduuleilla. Strateginen ydinajatus on yksinkertainen: investoi kerran uudelleenkäytettävään kyvykkyyteen ja skaalaa palvelut sen päälle.

Kaupunkijohdolta nousee usein jatkokysymys: “Omistammeko yhä datamme, jos käytämme kaupallista alustaa?”

Tähän näkemykseen pitäisi olla hyvin selkeä vastaus: kaupungin tulee omistaa oma datansa, ei alustaoperaattorin. Tämä ei ole vain juridinen tai tekninen yksityiskohta — se on strateginen periaate. Jos kaupunki ei omista dataansa, se ei voi täysin hallita sitä, miten dataa käytetään, kuka siihen pääsee käsiksi, mitä jaetaan API-rajapintojen kautta tai miten tulevia palveluja rakennetaan sen päälle. Datan omistajuus antaa kaupungille vapauden ohjata omaa digitaalista ekosysteemiään, tehdä yhteistyötä kumppaneiden kanssa omilla ehdoillaan ja välttää riippuvuuden yhdestä toimittajasta. Datan omistajuudesta ja API-pääsystä keskusteleminen vasta myöhemmin osoittautuu kaupungeille usein kalliiksi haasteeksi.

Käytännössä kaupunkien pitäisi voida määritellä yksityiskohtaisesti, kuka saa pääsyn mihinkin, mitä dataa jaetaan ja mitä voidaan julkaista uudelleenkäytettävinä datatuotteina tai palveluina. Tämä hallinnan taso on olennainen luottamuksen, hankintojen hyväksyttävyyden ja pitkän aikavälin skaalautuvuuden kannalta.

Toinen kaupungin johdon toistuva huoli liittyy suvereniteettiin ja luottamukseen: missä data säilytetään, kenen hallinnassa se pysyy ja miten turvallisuus varmistetaan ajan myötä. Nämä eivät ole enää sivukysymyksiä, vaan keskeisiä hankintakysymyksiä. Kaupunkialustamalli toimii vain, jos hallintamalli on selkeä: kaupungin tulee omistaa datansa, hallita sen jakamista ja voida valita käyttöönottomalli (EU-pilvi, paikallinen pilvi tai tarvittaessa on-premises). OECD:n työ älykaupunkien hallintamalleista vahvistaa juuri tämän tarpeen selkeälle institutionaaliselle ohjaukselle ja vastuullisuudelle datan käytössä.

Kyberturvallisuutta on käsiteltävä samalla periaatteella: se on oltava osa kokonaisuutta alusta lähtien, ei lisättävä jälkikäteen. Vakiintuneet ohjeistukset, kuten NISTin zero trust -arkkitehtuuri, korostavat identiteetti-, resurssi- ja käytäntölähtöistä suojausta sen sijaan, että oletettaisiin minkään olevan oletusarvoisesti turvallista. Kaupunkiympäristöissä, joissa toimijoita ja kytkettyjä järjestelmiä on paljon, tämä ajattelutapa on yhä tärkeämpi. Myös ENISAn älykkään infrastruktuurin ja liikenteen tietoturvaohjeistus korostaa, että kaupunkien digitaaliset palvelut tarvitsevat järjestelmällisiä tietoturvakäytäntöjä koko elinkaaren ajalle, eivät satunnaisia yksittäisiä kontrollitoimia.

On myös yksi myytti, josta olisi aika päästä eroon: ajatus siitä, että käyttövalmis alusta ja sovellukset jotenkin vähentäisivät paikallista innovointia tai paikallisia työpaikkoja. Käytännössä tilanne on usein päinvastainen, kun alusta on avoin ja laajennettavissa. Low-code/no-code-ominaisuudet, API-rajapinnat ja markkinapaikkamainen jakaminen helpottavat paikallisten integraattoreiden, yliopistojen ja pk-yritysten mahdollisuuksia rakentaa lisäarvopalveluja tuotantovalmiin kaupunki-infrastruktuurin päälle. Sen sijaan, että samaa peruskerrosta koodattaisiin yhä uudelleen, paikalliset toimijat voivat käyttää aikansa korkeamman arvon työhön, joka vastaa paikallisiin tarpeisiin.

Hyvä esimerkki tästä on Vaasan kaupunki, joka hyödynsi käyttövalmiita ratkaisuja ja osallistutti paikallista innovaatioekosysteemiä kehittämään niitä edelleen sekä asukkaiden että muiden kaupunkien hyödyksi. Tämä osoittaa, että myös pienemmät kaupungit voivat rakentaa älykaupunkitoimintaa, kun yhteistyömalli ja olemassa olevien ratkaisujen uudelleenkäyttö suunnitellaan hyvin jo alusta alkaen.

Lopulta tässä on kyse strategisesta julkisen arvon valinnasta. Kaupungit voivat jatkaa toistuvan teknisen uudelleenkeksimisen rahoittamista, tai ne voivat rakentaa toimiviksi todettujen perustojen päälle ja kohdistaa suuremman osan budjetistaan lopputuloksiin, jotka ihmiset todella huomaavat: sujuvampaan liikkumiseen, turvallisempiin julkisiin tiloihin, parempaan ylläpitoon, pienempään energiankulutukseen ja nopeampaan reagointiin häiriötilanteissa.

Jos tavoitteena ovat paremmat palvelut tiukemmilla budjeteilla, suositus on selkeä. Aloita kolmesta päätöksestä:

1. Hyödynnä valmista, ylläpidettyä perustaa sen sijaan, että rakentaisit peruskerroksen uudelleen.
2. Kohtele jo olemassa olevaa infrastruktuuria voimavarana — kameroita, sensoreita, rakennusjärjestelmiä ja nykyisiä datalähteitä — ja tee niistä hyödynnettäviä järkevillä integraatioilla ja hallintamalleilla.
3. Keskity pieneen joukkoon korkean prioriteetin käyttötapauksia, joilla on selkeät omistajat, mitattavat tavoitteet ja polku pilotista operatiiviseen käyttöön.

Näin älykaupunkiohjelmat siirtyvät piloteista operatiiviseen toimintaan — ja kulutuksesta vaikuttavuuteen.