Wapice ja Tampereen yliopisto kehittävät yhdessä älykkäitä työkoneita
- iot-ticket
- wrm247
Wapice ja Tampereen yliopisto ovat tehneet tutkimusyhteistyötä älykkäiden liikkuvien työkoneiden parissa EDGE-hankkeessa. Wapice on tarjonnut tutkimuksen käyttöön IoT-TICKET -ratkaisun sekä älykkään WRM247+ -tiedonkeruujärjestelmän. Tavoitteena on tuoda älykkyyttä liikkuville työkoneille varsinkin EDGE-tasolle.
Tampere on liikkuvien työkoneiden kehityksen ja valmistuksen keskittymä. Yhteistyö Tampereen yliopiston ja Wapicen välillä on ollut hieno mahdollisuus jakaa tietoa aiheen ympärillä sekä luoda samalla uusia innovaatioita. Läheinen yhteistyö Tampereen yliopiston kanssa auttaa Wapicea edistämään omia kyvykkyyksiä sekä tuo tutkijoille mahdollisuuden hyödyntää Wapicen edistyksellistä teknologiaa.
EDGE-hankkeessa liikkuvaan työkoneeseen on asennettu älykäs WRM247+ -tiedonkeruujärjestelmä, jossa voidaan suorittaa reunalaskentaa analyysien tekemiseen lähellä laitetta. Analyyseja tehtiin esimerkiksi kuorman lastauksen tehokkuuden laskentaan laitteen sensoritietojen perusteella. Tämän lisäksi polttoaineen kulutuksen ja moottoritehon tiedoilla voidaan vertailla kuskien tehokkuutta eri työtehtävissä.
”Yhteistyö projektissa on sujunut todella hyvin. Tietoa on jaettu toistuvissa tilannekatsauspalavereissa, joiden lisäksi tutkijoiden ja kehittäjien välillä on pidetty työn kehitykseen liittyviä tapaamisia. IoT-TICKET® on toiminut erinomaisesti. Ympäristöä on ollut helppo käyttää ja se on mahdollistanut omien analyysien ja näkymien suunnittelun ja toteutuksen hankkeessa”, kertoo Jonathan Shabulinzenze, projektitutkija, Tampereen yliopistolta.
”Wapice panostaa vahvasti vuosittain tuotekehitykseen, jonka yksi osa-alue on tutkimusyhteistyöt yliopistojen kanssa erilaisissa hankkeissa. Tämä on ollut mahtava mahdollisuus yhteistyöhön uuden yhdistyneen Tampereen yliopiston kanssa. Olemme saaneet paljon uutta tietoa älykkäistä liikkuvista työkoneista ja tätä tietoa voimme suoraan hyödyntää Wapicen asiakkailla luoden älykkäämpiä palveluita niiden avulla”, kommentoi Jyrki Keskinen, Director of Energy Business Line, Wapice Oy.
Wapice on palkittu suomalainen IoT-, Industry 4.0- ja AI-yritys, joka tukee yrityksiä liiketoiminnan digitalisoinnissa. Vuonna 1999 perustettu Wapice työllistää Suomessa yli 340 ohjelmisto- ja elektroniikka-asiantuntijaa. Wapice luo älykkäämmän tulevaisuuden jo tänään.
Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat monialaisen Tampereen korkeakouluyhteisön. Tutkimuksen ja opetuksen painopisteitä ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta.
Kaksivuotiseen projektiin ovat osallistuneet Wapicen ja Tampereen yliopiston lisäksi myös Wärtsilä, Solita, Silo.AI, Top Data Science, Ponsse, Fingrid, Meluta, KNL Networks, Epec, Wasaline, Edupower sekä tutkimusorganisaatiot Åbo Akademi ja Vaasan yliopisto. Projektia on rahoittanut Business Finland.