Älykaupungin idea IoT:n aikakaudella

Ajatus älykaupungista syntyi 1960-luvulla. Siitä lähtien se on ollut jatkuvassa muutoksessa. Monet alkuvaiheen oivalluksista ovat nyt osa jokapäiväistä suunnittelua hallinnon yksiköissä, kuten esimerkiksi ilmakuvien käyttö ja tiedonkeruu päätöksenteon pohjana.

Digitaalinen vallankumous toki muovaa älykaupungin määritelmää jatkuvasti. Pieniä ilmaisimia voidaan asentaa lähes minne tahansa ja valtavia datamääriä voidaan kerätä. “Minkä vuoksi?” on se suuri kysymys, joka on kaikkien maailman päättäjien huulilla. Tarjotaanko meille jälleen yksi uusi näppärä tilastokäyrä, josta ei ole mitään käytännön hyötyä?

Rehellinen vastaus on se, että kaikki tilastokäyrät eivät ole hyödyllisiä. Mutta on mahdollista päästä myös erittäin hyödyllisen datan äärelle, joten keskitytäänpä siihen. Avainkysymys on olennaisen tiedon seulominen datavirrasta. Datan hälyn keskeltä on mahdollista havaita, että muutos on käynnistynyt. Teknologia on nyt siinä kehitysvaiheessa, että se tarjoaa uudentyyppisiä oivalluksia järkevään hintaan. Se mahdollistaa esimerkiksi liikennevirtoja analysoinnin reaaliajassa tekoälyn avulla. Kokonaisen korttelin energiankulutusta voidaan seurata helposti asennettavilla järjestelmillä.

Mutta valojen himmentämisellä ei päästä pitkälle, jos halutaan ratkaista ihmiskunnan suurin ongelma – ilmastonmuutos. Jos älykaupungit aikovat olla todella älykkäitä, täytyy niiden ja koko älykaupunkien määritelmän olla kunnianhimoisempi. Lähes kaikissa toiminta-asiakirjoissa, esimerkiksi Euroopan Unionin ”100 hiilineutraalia ja älykästä kaupunkia vuoteen 2030 mennessä”, kaikkein suurimmat odotukset päästöjen pienentämisestä kohdistetaan digitalisaatioon. Pystyvätkö yritykset täyttämään odotukset ratkaisemaan ongelmat? Entä mikä merkitys on modernilla älykaupungin määritelmällä?

Olemme mielestäni nähneet vasta ensiaskeleet kohti kestävämpää politiikkaa. Tarvitsemme enemmän kuin koskaan ennen konkreettisia tuloksia ilmastolupausten katteeksi. Voimavarat täytyy kohdistaa paljon tarkemmin. Älykaupunkien on oltava nimensä mukaisesti älykkäämpiä myös ympäristön kannalta. Koska kaupungit tuottavat 70 prosenttia maailman päästöistä, on kaupunkien päästöjä pakko pystyä pienentämään. Se on ihmiskunnan keskeinen tehtävä. Ei sen vähempää.

Kansallisia tilastoja ei päivitetä välttämättä edes vuosittain. Informaatio on myös hyvin hajallaan. Veden laadusta kertovat tilastot ovat yleensä valtion yksiköiden keräämiä, ja tiedot koostetaan heidän omista lähtökohdistaan käsin. Sama pätee dataan, jota kerään ilman laadusta, metsien kasvusta ja niin edelleen. Viranomaiset tuottavat paljon informaatiota, mutta se ei ole suunniteltu kenenkään muun analysoitavaksi. Esimerkiksi suomalaisten metsien kasvun seurantatiedot ovat luettavissa excel-tiedostosta, jossa on 29 välilehteä. Saadaksesi kokonaiskuvan joudut pureutumaan syvälle eri lähteisiin ja tekemään omat analyysisi, mikä vie paljon aikaa ja on hyvin epäkäytännöllistä – tai edes järkevää.

Tiedän, ettei asioita pitäisi yrittää yksinkertaistaa liikaa, mutta mitä tulee tiedon keruuseen ja sen analysointiin, on tietty yksinkertaistaminen ja datan jatkojalostaminen paikallaan modernin älykaupungin järjestelmissä. Teknisen tuotteen tarjoaminen ei riitä. Täytyy pystyä tarjoamaan tieteellisiin malleihin perustuva suunnitelma tiedon keräämiseen että analysointiin.

Pystyäksesi tekemään parhaita mahdollisia päätöksiä on tärkeää, että sinulla on laajat pohjatiedot. Tällä hetkellä kaupungeilla ei välttämättä ole edes korttelikohtaisia energiankulutuksen lukemia tiedossaan. Tämä johtuu siitä, että tieto on energiayhtiöillä ja se on kerätty heidän sisäisiä tarkoituksiaan varten. Tottakai saatat tietää suunnilleen, missä energiaa kuluu paljon. Mutta “suunnilleen” ei riitä silloin, kun kokonaista yhteiskuntaa ollaan johtamassa kohti päästötöntä tulevaisuutta.

Kunnan johtaminen on monimutkaista hommaa. Valtava määrä toimenpiteitä tarvitaan, jos aiomme saavuttaa päästötavoitteet. Turvautukaamme monimutkaisuuden ymmärtämisessä siis älykaupunkien ratkaisumalleihin. Helppoja oikoteitä ei ole. Ei kaupungeille eikä yrityksille.

Suuri määrä kaupunkeja on sitoutunut tavoitteeseen, jossa hiilidioksidin nettopäästöt painetaan nollaan. Jokaisen kunnianhimoisen kaupungin on tehtävä se. Kyseessä on kaupungin imago muihin kaupunkeihin nähden. Se vaatii konkreettisia toimenpiteitä, mutta muodostuu samalla vetovoimatekijäksi. Mutta ovatko nollapäästötavoitteet kirjaimellisesti sitä? Eivät. Ne voivat olla kunnianhimoisia päästöjen vähennystavoitteita ja pitkiä, vakavasti laadittuja tehtävälistoja. Mutta totuus on se, että kaupungit eivät vielä tiedä, kuinka ne voisivat muuttua päästöttömiksi. Edessä on vielä pitkä tie, vaikka toiset kaupungit ovatkin kulkeneet sitä jo pidemmälle kuin toiset.

Tämä kaikki viittaa siihen, että älykaupunkien täytyy tulevaisuudessa kehittyä vastaamaan laajemmin koko ihmiskunnan haasteisiin nykyisen palvelunäkökulman ja datankeruujärjestelmien lisäksi.

Vasta sitten kaupungeissamme on älyä.